Jokaisessa suomalaisessa kodissa pitäisi olla toimiva palovaroitin, mutta moni miettii silti, montako laitetta tarvitaan ja mihin ne kannattaa sijoittaa. Palovaroittimen ja häkävaroittimen valinta ei ole monimutkaista, kunhan tietää muutaman perusasian laitteiden tyypeistä ja sijoittelusta. Tässä artikkelissa käydään läpi, millainen palovaroitin sopii mihinkin tilaan, milloin häkävaroitin on tarpeen ja miten vältetään yleisimmät sijoitteluvirheet.
Miksi palovaroittimen ja häkävaroittimen valinta kannattaa tehdä huolella
Pelastuslaki velvoittaa jokaisen asunnon haltijan huolehtimaan siitä, että asunnossa on riittävä määrä toimivia palovaroittimia. Käytännössä vähimmäisvaatimus on yksi palovaroitin alkavaa 60 neliömetriä kohden jokaisessa kerroksessa, mutta tämä on todellisuudessa vain minimitaso.
Moni sähköasentaja suosittelee asiakkailleen huomattavasti tiheämpää sijoittelua, koska palon syttyessä sekunneilla on väliä. Halpa paristokäyttöinen varoitin makuuhuoneen ovenpielessä voi olla juuri se laite, joka herättää asukkaat ajoissa savusta täyttyvästä eteisestä.
Häkävaroitin taas jää usein kokonaan huomiotta, vaikka häkämyrkytys on täysin hajuton ja mauton uhka. Se on erityisen ajankohtainen taloissa, joissa on puu- tai öljylämmitys, takka, kaasulaitteita tai autotalli asuintilojen yhteydessä.
Palovaroitintyypit – ionisoiva, optinen vai yhdistelmä
Palovaroittimet jaetaan toimintaperiaatteen mukaan kahteen päätyyppiin, ja tämä ero on hyvä ymmärtää ennen ostopäätöstä.
Ionisoiva palovaroitin reagoi herkästi pieniin, näkymättömiin palamistuotteisiin ja havaitsee liekehtivän palon nopeasti. Se soveltuu hyvin tiloihin, joissa riski on nimenomaan nopeasti syttyvä avotuli, esimerkiksi paperin tai tekstiilien palo.
Optinen (fotoelektrinen) palovaroitin tunnistaa parhaiten hitaasti kytevän palon savun, joka syntyy esimerkiksi sähköjohdon ylikuumenemisesta tai kytevästä tupakasta. Tämä tyyppi on myös vähemmän herkkä turhille hälytyksille ruoanlaiton yhteydessä, minkä vuoksi se on suositeltava valinta keittiön läheisyyteen.
Markkinoilla on nykyään paljon yhdistelmävaroittimia, jotka tunnistavat molemmat palotyypit. Tavallisessa kerrostaloasunnossa tai omakotitalossa yhdistelmätekniikka on usein järkevin valinta, koska sitä ei tarvitse miettiä huonekohtaisesti.
Hintahaarukka vaihtelee muutamasta kympistä parhaimmillaan 50–80 euroon laadukkaassa 10 vuoden litiumparistolla varustetussa mallissa. Halvin ratkaisu ei aina ole edullisin pitkällä aikavälillä, sillä vaihdettavalla paristolla varustettu laite unohtuu helposti huoltamatta.
Häkävaroittimen tarve – milloin se on välttämätön
Häkävaroitin kannattaa asentaa aina, kun kodissa on jokin palamiseen perustuva lämmönlähde. Tyypillisiä tilanteita ovat:
Takka tai puukiuas, jonka hormissa voi olla vetohäiriö. Öljy- tai kaasulämmitysjärjestelmä, jonka polttimen säätö on päässyt pettämään. Autotalli, joka on suoraan yhteydessä asuintiloihin – auton käynnistäminen sisätiloissa on yllättävän yleinen häkämyrkytysten aiheuttaja. Mökki, jossa käytetään kaasulla toimivaa jääkaappia tai liettä.
Häkävaroitin kannattaa sijoittaa noin 1,5–2 metrin korkeudelle lattiasta, koska häkäkaasu sekoittuu huoneilmaan tasaisesti eikä nouse yhtä voimakkaasti kattoon kuin savu. Tämä on yksi yleisimmistä virheistä: laite ripustetaan kattoon samalla logiikalla kuin palovaroitin, jolloin se reagoi hitaammin.
Palovaroittimen ja häkävaroittimen sijoittelu huoneittain
Sijoittelussa kannattaa noudattaa muutamaa periaatetta, jotka perustuvat siihen, miten savu ja häkä liikkuvat tilassa.
Makuuhuoneet ja niiden edustat: Jokaisen makuuhuoneen oveen tai sen välittömään läheisyyteen tarvitaan oma varoitin, koska uni heikentää hajuaistia ja reagointikykyä. Pelkkä käytävällä oleva varoitin ei aina riitä herättämään syvässä unessa olevaa.
Keittiö: Palovaroitin kannattaa sijoittaa vähintään kolmen metrin päähän liedestä, jotta ruoanlaiton höyryt eivät aiheuta turhia hälytyksiä. Jos etäisyyttä ei saada riittäväksi, optinen varoitin on parempi valinta kuin ionisoiva.
Portaikot ja käytävät: Savu nousee ylöspäin, joten kerrostalojen ja kaksikerroksisten omakotitalojen portaikkoihin tarvitaan oma varoitin jokaisessa kerroksessa.
Tekninen tila ja autotalli: Sähkökeskuksen ja lämmönjakohuoneen läheisyys on tyypillinen paikka, josta tulipalo saa alkunsa ylikuumentuneen liitoksen tai vanhentuneen sulakkeen vuoksi. Tähän kannattaa harkita myös laitteistoa, jonka kunto on tarkistettu säännöllisesti – ks. sähkölaitteiston kuntotarkastus.
Kattoon asennettava palovaroitin kannattaa sijoittaa vähintään 50 senttiä irti seinistä ja nurkista, koska nurkkiin jää usein niin sanottua kuollutta ilmaa, jossa savu ei liiku yhtä nopeasti.
Langalliset, verkotetut ja älyvaroittimet
Perinteinen paristokäyttöinen varoitin toimii yksittäisenä laitteena, mutta isommissa asunnoissa ja omakotitaloissa kannattaa harkita keskenään langattomasti verkotettuja varoittimia. Kun yksi laite havaitsee savun, kaikki muut talon varoittimet hälyttävät samanaikaisesti – tämä on erityisen tärkeää, jos palo syttyy kaukana makuuhuoneista.
Osa nykyaikaisista malleista lähettää hälytyksen myös älypuhelimeen, mikä on hyödyllistä esimerkiksi mökillä tai jos kodissa on lemmikkejä yksin. Tällaiset laitteet niveltyvät luontevasti osaksi laajempaa kodin ohjausjärjestelmää; aihetta on käsitelty tarkemmin artikkelissa älykodin sähköratkaisut.
Kiinteästi sähköverkkoon kytkettävät, keskusyksikköön liitetyt paloilmoitinjärjestelmät ovat oma lukunsa ja niitä käytetään lähinnä isommissa kiinteistöissä sekä rivitaloyhtiöissä. Omakotitaloon riittää useimmiten hyvälaatuinen, keskenään verkotettu varoitinjärjestelmä.
Yleinen myytti – ”yksi palovaroitin riittää joka kotiin”
Yksi sitkeimmistä väärinkäsityksistä on ajatus, että yksi eteisen kattoon ruuvattu palovaroitin täyttää kaikki tarpeet. Todellisuudessa laki edellyttää varoittimen jokaista alkavaa 60 neliötä kohden, ja käytännön kokemus asennuksista osoittaa, että makuuhuonekohtainen varoitin pelastaa reagointiaikaa merkittävästi.
Toinen yleinen myytti on, että häkävaroitin on tarpeeton, jos kodissa ei ole avotulta. Todellisuudessa myös sähkökäyttöiset lämmitysjärjestelmät ja autotallissa käynnissä oleva ajoneuvo voivat aiheuttaa vaarallisen häkäpitoisuuden ilman minkäänlaista näkyvää liekkiä tai hajua.
Asennus ja huolto käytännössä
Palovaroittimen asennus onnistuu useimmiten omatoimisesti, sillä paristokäyttöiset mallit kiinnitetään ruuvein tai tarralla kattoon eikä sähkökytkentöjä tarvita. Jos taas halutaan verkkovirtakäyttöinen, keskenään johdotettu järjestelmä, kytkennät kuuluvat sähköasentajan tehtäviin.
Käytännön muistilista laitteiden ylläpitoon:
Testaa varoittimien toimivuus painamalla testinappia kerran kuukaudessa. Vaihda paristo vähintään kerran vuodessa, ellei kyseessä ole 10 vuoden litiumparisto. Puhdista varoittimen ritilä pölynimurilla parin kuukauden välein, sillä pöly heikentää anturin herkkyyttä. Vaihda koko laite valmistajan ilmoittaman käyttöiän täyttyessä, yleensä 8–10 vuoden välein – anturin herkkyys heikkenee iän myötä, vaikka paristo vaihdettaisiinkin.
Jos epäilet kodin sähköjärjestelmän kuntoa ylipäätään, kannattaa tutustua myös siihen, mitä sähkötöitä saa tehdä itse ja milloin on syytä kutsua sähköasentaja.
UKK – usein kysyttyä palovaroittimista ja häkävaroittimista
Montako palovaroitinta yhteen asuntoon tarvitaan?
Vähimmäisvaatimus on yksi varoitin jokaista alkavaa 60 neliömetriä kohden jokaisessa kerroksessa, mutta käytännössä suositellaan varoitinta jokaiseen makuuhuoneeseen ja jokaisen kerroksen käytävälle.
Voiko palovaroittimen ja häkävaroittimen yhdistää samaan laitteeseen?
Kyllä, markkinoilla on yhdistelmälaitteita, jotka tunnistavat sekä savun että häkäkaasun. Ne sopivat hyvin tiloihin, joissa molemmat riskit ovat läsnä, kuten autotallin yhteydessä oleviin asuintiloihin.
Kuinka usein palovaroittimen paristo pitää vaihtaa?
Perinteisissä malleissa paristo kannattaa vaihtaa vuosittain, esimerkiksi aina samaan aikaan vuodesta muistin tueksi. 10 vuoden litiumparistolla varustetuissa laitteissa erillistä paristonvaihtoa ei tarvita ennen koko laitteen käyttöiän päättymistä.
Yhteenveto
Palovaroittimen ja häkävaroittimen valinta kannattaa lähteä liikkeelle asunnon pohjaratkaisusta: montako makuuhuonetta, kerrosta ja mahdollista riskikohdetta kuten takkaa tai autotallia kodissa on. Optinen tai yhdistelmävaroitin on useimmiten turvallisin yleisvalinta, kun taas häkävaroitin on välttämätön aina, kun kodissa on jokin palamiseen perustuva lämmönlähde.
Sijoittelussa kannattaa unohtaa ajatus yhdestä eteisen varoittimesta ja keskittyä siihen, että hälytys kuuluu jokaiseen makuuhuoneeseen myös yöllä. Säännöllinen testaus ja paristonvaihto ovat lopulta se osa, joka ratkaisee toimiiko laite silloin kun sitä eniten tarvitaan.
